perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappu & Jussi


Toukokuun 1. päivä - Työn Päivä

Vappu ja Jussi yhteen soppii... ainakin täällä päin maailmaa. Olen tässä ihmeekseni huomannut, että tavat ja rekvisiitat, joita täällä käytetään vappuna, sopivat oivasti suomalaiseen juhannukseen. Sen sijaan suomalaiset vapputavat eivät istu tänne ollenkaan.


Toukokuun tanssit

Vappu on nimenomaan Työn Päivä. Ei puhettakaan kevään tulosta eikä ylioppilaista. Ei simaa, ei tippaleipää, ei munkkia. En tiedä, onko olemassa jotain erityistä vappuruokaa.
Tuossa meidän vieressä sijaitsevassa seurantalossa grillataan tänään makkaroita eli oletettavasti ei sen kummempaa ole tarjolla.
Siinä ohessa hissaavat Suomen ruotsinkielisen rannikon juhannussalkoa vastaavan seppeleen salkoon. Tänä vuonna seurantalon vappujuhlia ei päästy seuraamaan ollenkaan. Epävakaisen ja kolean sään vuoksi juhlaa vietettiin sisätiloissa. Jäätiin ihan paitsi, yyh.


Maibaum

Suomalaisen juhannuksen "koivu ovenpieleen"-tapaa noudatetaan tietyissä osissa Saksaa. Tuossa meidän seurantalon vapputilaisuudessa on myös koivuja koristeena, muualla en ole niitä nähnyt. Eilen illalla siellä tanssittiin vapputanssit, suoraan verrattavissa suomalaisiin juhannustansseihin. Suomessahan ei niin yleisesti kai ole vapputanssitilaisuuksia? Täällä kyllä!


Koivut matkalla juhlistamaan vappua

Suomalaista juhannuskokkoperinnettä ei passaa unohtaa, sillä varsinkin täällä pohjois-Saksan rannikoseudulla sytytetään vappukokkoja. Hampurissa sytytettiin myös pääsiäisenä kokko ainakin kaikissa kaupunginosissa.

Suomessa on kautta aikojen marssittu vappupäivänä, nykyään on lisäksi mielenosoituksia ja ehkä hulinointiakin. Täällä on suurkaupungeissa noita marsseja, poliittisia puheita ja järjettömiä mellakoita. Onneksi ne keskittyvät kaupunkien keskustaan ja me asumme laitamilla. Täällä meillä on ihanan rauhallista.


Saksalainen vappukokko Rügenillä

Vapputanssit näyttävät kuuluvan aitoon saksalaiseen perinteeseen. Niitten ilmoituksia oli pilvin pimein edellisellä viikolla lehdissä ja katumainoksissa. Ilmeisesti erittäin suosittuja tilaisuuksia. Kohderyhminä kaikki eri ikäluokat ja musiikkityylit sen mukaisesti.




No, menihän se vappu näinkin. Ilman markkinapalloja ja muuta vapputorirekvisiittaa.
Tosin ei taida Suomessa enää olla markkinapalloja olemassakaan...





6 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

Ihahhan tuo näättää ja kuulostaa meekäläesten juhannukselta! Ee tiälä oo tuommosija vappuna. Ee ennee ies vapputanssija. Sano äet. Nuorena olj kuulema paleltuva pitännä retongissa joka vappu jossae lavalla :)
Kyllä tiälä on vielä nuita markkinapalloja aena markkinoella. Muutaman kerran vuuessa.
Seoroovaks ootellaan sittä sitä juhannusta. Tuohon teejjän malliin :)

Párek kirjoitti...

Noin se on kuin Iivari sanoo. Samalaiset muistot lavatansseista on Palvelijattarellakin. Ja markkinapalloja on pääkaupunkiseudunkin toreilla tarjolla edelleen.
Olipa taas mielenkiintoista lukea sen maailmankolkan vapputavoista. Kiitos tekstistäsi ja terveiset Wupelle! Hauskaa viikonloppua.

Hanne kirjoitti...

Nuo pakanalliset juhlien viettotavat ovat näköjään ylikansallisia ja levinneet todella ympäri maailmaa. Tai ainakin Eurooppaa.
Minusta on kuitenkin hienoa, että suomalaisilla on omat vapputapansa, kevään juhla ja ylioppilaitten, tuo viinalla rällääminen saisi kyllä olla vähäisempää. Sama koskee juhannusta.
Ooh, lohdullista, että on jotain vanhaakin vielä noissa lasten vapputavaroissa eli markkinapallo! Toivottavasti ei häviä ikuna. Eikä tule joku muovinen piippaava automaattimarkkinapallo markkinoille korvaamaan tuota aitoa sahanpurutäytteistä.

Hanne kirjoitti...

Suomessa ovat nuo kaikkien juhlien viettotavat jotakuinkin samanlaisia, niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Pidän tuota tapojen samankaltaisuutta yhdistävänä tekijänä koko kansalle.
Ja ihana presidentin vastaanotto itsenäisyyspäivänä! Kukaan muu kuin suomalainen ei ymmärrä sitä, että koko kansa katselee teeveestä tuntitolkulla, kun presidentti kättelee ihmisiä. Pitävät meitä suomalaisia hiukan outona kansana, aika hurahtaneina...

Täällä taas on Saksan eri liittovaltioissa toisistaan eriäviä tapoja, asiaan vaikuttavina katolilaisuus/evankelilaisuus ja myös tuo vuosisatoja, -tuhansia vanhat paikalliset perinteet. Suomi on hyvin nuori maa verrattuna keski-Eurooppaan. Lisäksi Saksan lukuisien naapurimaiden vaikutus kautta aikojen on myös tuonut paikallisia tapoja, Suomella kun noita naapureita ei ole kovin montaa.
Aurinkoista viikonloppua toivotellen!

Arja kirjoitti...

Onpa siellä eksoottisia vapputapoja, tai siis sikäli, että on vähän kaikkea mahdollista...Jännä ajatella, mitä tapoja (siinä kuin sanojakin) on kulkeutunut maasta toiseen aikojen saatossa, ovat sitten vaan muokkautuneet joka maassa omanlaisikseen, ja hyvä niin. Tuli ihan kamala hinku saada markkinapallo... ;)

Jalo kirjoitti...

Suomalainen vappu taitaa kyllä olla ihan omanlaisensa vappupiknikkeineen kaikkineen. Etelämmässä tuskin kukaan edes suostuis alle kymmeneen asteeseen hytisemään keskelle kuraista puistoa :D